On työlästä olla nopea

Fasilitoimme asiakkaan puolesta osakeyhtiön perustamista. Meillä oli kiire saada valmiit tuotteet markkinoille ja sitä varten oli tärkeää saada uusi yhtiö myös virallisesti rekisteröityä. Ryhdyimme ripeästi hommiin.

Osakeyhtiön perustaminen on tehty helpoksi ja nopeaksi, mutta sen jälkeen alkaa hitaus. Pankkitapaaminen järjestyy muutamassa päivässä. Maistraattissa kerrottiin, että Patentti- ja rekisterihallituksella (PRH) kestää noin puolitoista viikkoa saada yhtiö kaupparekisteriin. Sen jälkeen verottajan pitää tehdä omat rekisteröinnit (arviolta 2-3 viikkoa) ja vasta sitten olet ennakkoperintä- ja arvolisäverorekistereissä. Eli noin kuukausi menee ennen kuin on käytännössä mahdollista tehdä liiketoimintaa; lähettää ja maksaa laskuja.

Lähetimme perustamispaperit eteenpäin ja kahden päivän kuluttua olimme pankkitapaamisessa. Säästimme varmaan pari päivää kun otimme pankkiin itse yhteyttä emmekä odottaneet heidän soitoa. Omien kiireiden takia menimme vasta seuraavana arkipäivänä Maistraattiin viemään paperit. Kun kaupparekisteröintiä ei kuulunut, soitimme PRH:lle. He olivat kuulemma juuri edellisenä päivänä postittaneet lisäkysymyksiä postitse meille. Ei ei ei, ajattelin. Tiedustelin mistä kyse ja sain loppujen lopuksi hoidettua asian saman iltapäivän aikana. Olimme säästäneet arviolta 3 päivää. Nyt siis 5 päivää eli viikko säästettynä. Seuraavana päivänä rekisteröinti oli siis kunnossa ja soitimme verottajalle. Emme halunneet vaan odotella, että milloin loput tarvittavat rekisteröinnit tulisi kuntoo. Soitto verottajalle oli loistoidea, sillä kuulimme, että arviolta 2-3 viikoa menisi rekisteröinteihin. Kerroimme tilanteen ja virkailija lupasikin hoitaa asian välittömästi. Säästimme taas 2-3 viikkoa ja rekisteröinti kunnossa. Kokonaissäästö on 3-4 viikkoa eli niin paljon aikaisemmin voimme aloittaa liiketoiminnan tosissaan.

Tämä keisi on hyvä esimerkki siitä, että tekemällä itse hieman enemmän töitä ja ajamalla omaa asiaa aktiivisesti eteenpäin, pääsee huomattavasti nopeammin markkinalle uutena yhtiönä. Meidän tapauksessamme meillä meni 2,5 viikkoa ja ennuste oli hitaalla “normaaliprosessilla”3-4 viikkoa enemmän.

Vaikka uudella ja pienellä yrityksellä on itsellään kaikki mahdollisuudet olla nopea, niin käytännössä hitaus tulee yrityksen ulkopuolelta; usein yhteistyökumppaneista, asiakkaista tai – niin kuin tässä tapauksessa – PRH:lta ja verottajalta. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta yleensä aina johonkin osaan kokonaisprosessista voi. Kuitenkin on hyvä tietää, että on työlästä olla nopea.

P.S. Monelle yritykselle on tärkeämpää olla tehokas (minimoida oma työ ja kustannukset) kuin nopea. Silloin on varmaan paljon helpompaa….